Projektit Tiimiakatemialla
Tiimiakatemialla opitaan tekemällä ja toiminnan kautta. Tässä muutamia esimerkkejä siitä, mitä voit tehdä meillä:
Tapahtumat – juhlan hurmaa ja tapahtuman humua
Tiimiakatemialla on pitkät perinteet mitä erilaisimpien tapahtumien järjestämisestä. Olemme vuosien varrella järjestäneet niin opiskelijoille suunnattuja jättitapahtumia kuin laskettelubileitä. Yrittäjille ja johtajille taas on rakennettu kansainvälisiä konferensseja ja illanviettoja. Markkinointipuolella olemme osallistuneet monenlaisiin promootiotilaisuuksiin ja hengen nostatuksiin. Kaiken kaikkiaan taustalla on varmasti satoja ja satoja tapahtumia. Ja kaikki näistä ovat opiskelijoidemme järjestämiä alusta loppuun asti.
Voit lähteä mukaan vaikkapa projektipäälliköksi jo olemassa oleviin tapahtumiin tai koota kasaan iskutiimin opiskelijakavereistasi ja rakentaa uuden. Autamme ja valmennamme sinua koko ajan, joten voit lähteä liikkeelle vaikka sinulla ei olisikaan aikaisempaa kokemusta tällaisesta toiminnasta. Takaamme, että osallistumalla tapahtumien rakentamiseen opit taatusti roppakaupalla johtamisesta ja markkinoinnista käytännössä (et vain kirjoista tai luennoista) – eli juuri niitä asioita joita työelämässä kipeästi tarvitaan. Ja samalla kun opit, pidät hauskaa (emme ole koskaan ymmärtäneet tylsistyttäviä luentoja tai kuivia kirjapänttäämisiä).
Markkinointi ja myynti – myyntitykit ja markkinointigurut
Oletko koskaan katsonut tienvarsimainoksia tai lukenut mainospostia ja miettinyt, että pystyisit tekemään parempaa ja myyvempää jälkeä? Varmasti olet. Tiimiakatemialla sinulla on mahdollisuus toteuttaa markkinointi-ideasi. Pääset erilaisten projektien kautta suunnittelemaan koko hoidon – esitteet, lentolehtiset, radiospotit, sähköpostituksen, mainospostin ja kaiken mitä tarvitaan kunnon kampanjassa. Voit myös treenata myyntitykin taitojasi tekemällä asiakaskäyntejä ja kokeilemalla, kuinka moni tarttuu kiinni ideaasi.
Kaikki tämä tapahtuu oikeassa elämässä, ei kuvitteellisena harjoitteluna luokkahuoneen takimmaisessa pulpetissa. Teet kampanjasi yrityksille jotka huutaen kaipaavat tuoreita ideoita markkinointiinsa. Tietysti tekemästäsi työstäsi kilahtaa rahaa tiimiyrityksesi kassaan maailmanympärysmatkaa silmällä pitäen.
Markkinoinnin osalta vain mielikuvituksesi on rajana. Käytössäsi on jo valmiina olevia asiakaskuntamme, joten heille ideasi tarjoaminen on helpompaa kuin tyhjältä pöydältä lähteminen. Mahdollisuuksia löytää ideastasi kiinnostunut taho on sadoittain. Saat myös tukea valmentajiltamme käytännön toimintaan sekä parhaimmat markkinointiteoriat innostavasta kirjallisuudestamme .
Asiantuntijatyöt – tieto kentälle ja käyttöön
Tiimiakatemialla opitaan tekemään asiantuntijan töitä käytännössä. Ehkäpä tällainen työskentely ei ole aivan sellaista kuin Diili –televisio-ohjelma antoi ymmärtää. Se on tosielämässä huomattavasti jännittävämpää. Asiakkaamme haluavat kuulla, mikä on näkemyksesi ja mitkä ovat kuumimmat vinkkisi heidän busineksensa kehittämiseksi.
Tietenkään et ole vuosikymmeniä liike-elämässä toiminut guru, mutta tiedämme että sinulla on jo muutaman opiskeluvuoden jälkeen paljon annettavaa asiakkaillemme. Voi olla vaikeaa uskoa, että jo muutaman vuoden opiskelun jälkeen pystyisit neuvomaan yrittäjiä ja johtajia heidän liiketoiminnassaan. Niin se kuitenkin vain on. Tarjoamme käyttöösi uusimman, tuoreimman tiedon niin johtamisen, markkinoinnin, tiimitoiminnan kuin luovuuden osa-alueilta. Tämän tiedon avulla pystyt tykittämään pöytään häikäiseviä ideoita niin isoille kuin pienemmille yrityksille. Voit jopa toimia kouluttajana tai valmentajana, jos rahkeesi ja rohkeutesi riittävät siihen.
Johtamistehtävät – pomoksi pomon paikalle
Johtajaksi opitaan johtamalla. Tuskinpa kukaan voi väittää oppineensa pomon taitoja istumalla luennoilla tai pelkästään lukemalla viisaita kirjoja psykologian kiemuroista. Käytäntö on paras opettaja, kirjat ja luennot antavat vain uusia virikkeitä omille aivonystyröille.
Tiimiakatemialla on useita erilaisia valmiita johtamispaikkoja . Voit valita niistä oman makusi mukaan esimerkiksi talous-, viestintä-, rekrytointi- tai edustusjohtajan paikan. Tietenkin voit myös toimia johtajana niin isoissa kuin pienissä projekteissa tai johtaa omaa tiimiyritystäsi tiimiliiderinä. Näin pääset suoraan kiinni tositoimiin ja harjoittelemaan pomon pallilla istumista. Erikoisvalmennusohjelmistamme saat taas niissä tarvittavat tiedot ja parhaimmat vinkit. Emme siis edellytä sinun olevan johtaja ensimetreiltä lähtien. Tavoitteenamme on pikemminkin auttaa sinua kasvamaan sellaiseksi. Kun otat johtamishaasteen vastaan, takaamme, että opit juuri niitä tietoja ja taitoja, joita kaikissa työelämän johtamiskuvioissa tarvitaan.


